Tämä on roolipeliblogi, jossa on tietoa ja muistiinpanoja wolfheart^:in ja shinjusen roolipeleistä. Jouduimme luomaan blogin, koska uudistuksen jälkeen Demi.fin demilät ovat perseestä. Amen.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Seniorit - Lemmikit

 Koirat:


Nimi: Malu
Ikä nyt: Ei vielä syntynyt
Sukupuoli: Narttu
Laji: Koira
Rotu: Sekarotuinen
Turkin väri: Punainen valkoisin merkein
Silmien väri: Tummanruskea
Käyttötapa: Seurakoira

Tämä nuori tyttökoira syntyi Yhdysvalloissa maatilalla vanhalle naiselle, joka keräili eläimiä. Varsinkin koiria ja kissoja. Olot olivat huonot ja koiria aivan liikaa, ei vettä, ei ruokaa, ei lämmintä pesää. Monet sairaudetkin mylläsivät eläinjoukon keskuudessa, eikä heidän omistajansa tehnyt mitään. Lopulta näki naapuri mikä tilanne oli, ja ilmoitti maatilasta eläinsuojeluviranomaisille. Nämä tulivat katsastamaan paikkaa, ja kun nainen ei aikonut hoitaa eläimiä tai maksaa niiden ruokia ja lääkkeitä, kaikki ne takavarikoitiin ja vietiin löytöeläinkotiin perusteellisen lääkärintarkastuksen ja luonnetestien jälkeen.
Malun oikea nimi on Malena, mutta se sai löytöeläinkodissa lempinimen, joka on lyhyempi ja ytimekkäämpi, ja siksi koiralle helpompi tunnistaa. Malu on luonteeltaan kiltti ja pirteä koira, joka pitää ihmisistä ja muista koirista kovasti. Sen ongelmana on vain pelko, jota se tuntee kaikkea liikkuvaa kohtaan. Malu haluaisi kovasti mennä tervehtimään ihan jokaista, ja osoittaa suurta rakkauttaan, mutta kunnollisen johtajan puute sekoittaa sen pään, eikä koira enää tiedä miten sen pitäisi käyttäytyä. Tämän vuoksi heti tarhaan tullessaan päätyi Malu nopeasti kotiutettavien listalle, eli häkkeihin jotka ovatlähimpänä esittelytilan ovia. Kuitenkin Malun pelkotilat vahvistuivat siellä, ja siten se siirrettiin kauemmas käytävälle. Juuri ennen uusien omistajinsa saapumista, oli Malu jo listattu illalla lopetettavien koirien joukkoon.
Malun häntä on osin katkennut jonkun naisen kodissa sattuneen tappelun surauksena. Suunnilleen puolet mitasta on kuitenkin jäljellä, minkä vuoksi Malu voi yhä viestiä normaalisti toisten koirien kanssa.


Tässä ovat, ylhäältä alaspäin, vasemmalta oikealle: Coco-Boy, Pixie, Miss Q, Kiki, Lexi, Minny, Oskar, Rainbow ja Fanta.
Tässä järjestyksessä ne ovat myös vanhimmasta nuorimpaan.
Kaikki nämä  koirat ovat saman henkilön omistuksessa, ja voitte toki arvata kenen, sillä en vielä kerro. Näiden koirien ilmestymiseen kun on aikaa vielä ainakin viisi vuotta pelin ajanlaskussa.
Arvauksessa apuna saattaa olla koirien rodut. Ne ovat kaikki pieniä roiria, hmmh, keneltäs tämä kuulostaa?




Nimi: Sarannah, Sanna
Ikä nyt: 2v
Sukupuoli: Narttu
Laji: Koira
Rotu: Sekarotuinen
Turkin väri: Vaalea
Silmien väri: Ruskea
Käyttötapa: Seurakoira

On Chrisin ystävän Michaelin koira. Se on pienikokoinen löytökoira, joka on iloinen ja innokas, ihmisystävällinen otus. Se rakastaa suuresti Michaelia, ja he kaksi ovatkin erotttamaton pari.
Sarannah, lempinimeltään Sanna, on pieni ja valkea, pystykorvainen tyttökoira. Se oli kulkukoirana Espanjassa, ennen kun se lennätettiin Yhdysvaltoihin, ja sieltä se sai kodin. Michaelin muuttaessa kotiin missä Sanna asui, kiintyi koira poikaan erittäin nopeasti. Tämän vuoksi antoivat omistajat koiran Michaelille, sillä vaikka se on heillekin tärkeä, näkivät aikuiset että nuorukainen tarvitsi sitä nyt enemmän parantumisensakin kannalta. Michaelin lähdettyä heidän luotaan, hän sai ottaa Sannan mukaansa.

Nimi: Sandra
Ikä nyt: Kuollut
Sukupuoli: Narttu
Laji: Koira
Rotu: Novascotiannoutaja
Turkin väri: Punainen valkoisin merkein
Silmien väri: Tummanruskea
Käyttötapa: Seurakoira

On novascotiannoutaja, jonka John perheineen omisti kun John ja Evan olivat vielä lapsia. Sandra oli iloinen ja äärettömän lempeä koira, joka ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. Sandra piti tarkoin silmin huolta perheen lapsista. Sillä oli kuitenkin paha tapa pureskella esineitä, joka lopulta päätyi tämän otuksen kohtaloksi hieman odottamattomalla tavalla.
Sandran kuoleman tavan vuoksi John ei edelleenkään voi kunnolla sietää koiriaan lähellään, ne tuovat hänen mieleensä turhan ikäviä muistoja lapsuudesta, niin Sandran kuin isänsäkin osalta.


Kissat:


Nimi: Ida
Ikä nyt: 6v
Sukupuoli: Naaras
Laji: Kissa (vaikka näyttääkin seinää päin juosseelta kummituseläimeltä)
Rotu: Persiankissa
Turkin väri: Punainen
Silmien väri: Keltavihreä
Käyttötapa: Seura- ja näyttelykissa

Chrisin perheen kissa Ida, on murjottava persiankissa, jota Yoona on tavannut pyörittää näyttelyissä. Kissa onkin rotumääritelmien mukainen, ja voittanut monia ruusukkeita ja pystejä. Sillä on teetetty kaksi puhdasrotuista pentutta, jotka ovat nekin pärjänneet kisoissa erittäin hyvin.
Luonteeltaan Ida on juurikin murjottava ja juro, kuten sen ilmekin antaa olettaa. Toisaalta kissa tykkää myös leikkimisestä varsinkin Yoonan kanssa, ja jos sille antaa herkkuja, rakastuu se lahjojaan lähes heti. Jos niitä herkkuja ei kuitenkaan ole, on Ida epäluuloinen vieraita kohtaan. Perhettään se kuitenkin rakastaa suuresti, ja kun Chris vielä asui kotona, sillä oli tapana käpertyä öisin hänen selkänsä tai vatsansa päälle nukkumaan. Chris piti Idasta, jollain tasolla, vaikka saikin siltä melko monta kertaa varsin mojovat raapaisut osakseen. Emilystä Ida piti aina enemmän, muutenkin naispuoliset ihmiset olivat enemmän sen mieleen. Se tuntui hieman pelkäävän miehiä.


Hevoset:


Nimi: Walking Thunder, Waldo, Thundie
Ikä nyt: Ei syntynyt
Sukupuoli: Ruuna
Laji: Hevonen
Rotu: Englantilainen täysiverinen
Turkin väri: Rautias mustin ja valkoisin merkein
Silmien väri: Tummanruskea
Käyttötapa: Yleisratsu

Lempinimiltään Waldo tai Thundie, on rodultaan englantilainen täysiverinen. Se on väriltään tumma rautias, ja sen jalat ja jouhet ovat tummat. Samalla Thundiella kuitenkin on myös jokaisessa jalassa valkoinen puolisukka tai rengas, ja otsassaan valkoinen piirto. Sukupuoleltaan Thundie on ruuna, eli kastroitu orii. Sitä ei siis voi viedä näyttelyihin, mutta muihin kilpailuihin kyllä.
Thundie onkin ulkonäöltään erittäin kaunis ja klassinen täysiverinen. Sillä on ylväs kaulan kaari, hyvät linjat ja lihakset, sekä silmissään harvinaisen viisas katse. Waldo on nopea hevonen ja hyvä hyppäämään, mikä näkyy jo sen käynnin keveydestä. Thundiella onkin välillä tapana "tanssahdella" laitumella tai taluttaessa, kuten arabialaiset täysiveriset usein tekevät. Waldo näyttää siltä, että se ymmärtäisi miten kaunis on, ja yrittäisi sen vuoksi hurmata jokaisen vastaan tulevan ihmisen valtaansa tanssimalla hevosten balettia. Ja kaunistahan se on, pakko myöntää.
Tälle lempeälle, mutta tuliselle, ruunalle kävi kuitenkin huono tuuri.Thundie oltiin myymässä emänsä kanssa hevosmarkkinoilla huutokaupassa, mutta ostaja halusi pelkästään tamman. Niinpä varsa ostettiin eri paikkaan, tilalle missä siitä yritettiin väärin keinoin koulia täydellistä ratsua. Kun tämä ei neljänkään vuoden kuluttua ollut täysin oppinut, sai omistaja tarpeekseen ja päätti myydä Thundien teuraaksi. Sillä sellainen hän oli, kiivas ja temperamenttinen mies, joka ei antanut edes nuoren hevosen hyppiä nenilleen. Ja niin vikuroivaa Thundieta lähdettiin taluttamaan koti teurastajan autoa. Ruuna käyttäytyi kuin olisi tiennyt minne he olivat matkalla, ja mistä sitä tietä, ehkä se tiesikin.
Kuitenkin sitten ilmestyi paikalle vieras nuorukainen, joka tarjosi hevosesta vähän suurempaa summaa kuin teurastaja. Mitä tapahtuukaan? Sen kuulemme... joskus.


Nimi: Columbus, Coll
Ikä nyt: 2v
Sukupuoli: Ruuna
Laji: Hevonen
Rotu: Hannoverinhevonen
Turkin väri: Voikko valkein jouhin ja tummalla turvalla
Silmien väri: Tummanruskea
Käyttötapa: Yleisratsu ja kokeneempien ryhmän opetusratsu

On hieman yli kymmenvuotias ruuna. Se on väritykseltään voikko, ja sen jouhet ovat miltei valkoiset. Turpa taas tummenee sieraimia kohden. Luonteeltaan tämä vanhempi herra on lempeä, kiltti ja rauhallinen. Niin, siis hoidettaessa.
Ratsastaessa Columbus onkin hieman haastavampi, mutta hieman kauemmin ratsastanut kyllä pärjää sen kanssa ilman sen suurempia ongelmia. Se saattaa välillä ryöstää tai suomia, ja muutenkin tehdä sen tapaista pientä jäynää ratsastajalle. Pahimmillaan ruuna pinkaisee yllättäen laukkaan ja silloin aloittelevan ratsastajan matka saattaa päätyä maneesin pohjalle. Aloittelijoille ei siis Columbus ollenkaan sovi, mutta pääasiallisesti se on erittäin mukava hevonen.
Tämä ruuna on Chrisin hoitohevonen ja pääasiallinen ratsu Coloradossa. Wait, what? Eihän Chris ole koskaan asunut Coloradossa? Noh, vastauksen tähän arvoitukseen saamme mitä luultavimmin myöhemmin, kunhan sinne asti pääsemme...


Tässä ovat Parkin perheen arabialaiset täysiveriset. Ylhäältä vasemmalle ja alhaalta oikealle niiden nimet ovat: King of the Forest lempinimeltään Kingy, Heart's Song eli Serena, Spirit of the Desert, eli Sanja, Spirit of the Sea eli Theo ja Rainbow Bye Bye eli Rainy.
Hevoset ovat kuvassa ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan. Theo on Kingyn ja Sanjan jälkeläinen, Rainy taas Kingyn ja Serenan.






-I just want to make you happy-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti